perjantai 23. lokakuuta 2026

Jäsenilta 25.11.2026

Pekka Ahlfors

NAHKIALAN KYLÄ

keskiviikkona 25.11.2026 klo 18


Marraskuun jäsenillassa Pekka Ahlfors kertoo Nahkialan vanhan ryhmäkylän katoamisesta ja sen ikiaikaisten peltojen päätymisestä teollisuuden ja asutuksen tarpeisiin.

Tervetuloa kerhohuoneelle!


Nahkiala 1960-luvulla






maanantai 5. lokakuuta 2026

Jäsenilta 21.10.2026

Juha Seppälä

Taipale ja Mellola

keskiviikkona 21.10.2026 klo 18



Syksyn kyläsarjassa siirrymme Urjalan ja Akaan rajamaille, missä on vuosien varrella tapahtunut myös hallinnollisia muutoksia. 

Juha Seppälä näyttää kuvia ja tarinoi Taipaleen ja Mellolan kylistä ja kyläläisistä.

Kokoonnumme jäseniltaan yhdistyksen omalle kerhohuoneelle. 

Tervetuloa!


Simolan väkeä, Seppälän kotialbumista.



perjantai 11. syyskuuta 2026

Luento 1.10.2026

 

Riikka Piironen

 

Suvuista väestöhistoriaan
 
DNA  sukututkijan työkaluna
 

Luento Akaan pääkirjastossa
to 1.10.2026  klo 18 
 
 
 
Riikka Piironen Suomen Geneettisen Sukututkimuksen Seurasta (SUGES ry) esittelee sukututkimuksessa käytettäviä DNA-testejä ja niiden mahdollisuuksia sekä kertoo yhdistyksen toiminnasta DNA-testauksen edistämiseksi. 
 
Erityisesti tarkastellaan Big Y -testien hyödyntämistä sukujen ja isälinjojen tutkimuksessa muutamien Akaan seudun sukujen kautta. Samalla selviää, kuinka yksittäisten sukujen DNA-tuloksista voidaan saada tietoa myös alueen asutus- ja väestöhistoriasta.
 
 
Akaan seudun Sukututkijoiden järjestämä luento on kaikille avoin. Tervetuloa!
 
 
 

lauantai 5. syyskuuta 2026

Jäsenilta 23.9.2026

Eero Harju

Tarinoita Lontilan kulmilta

keskiviikkona 23.9.2026 klo 18


Syksyn jäsenilloissa perehdymme tarkemmin muutamaan mielenkiintoiseen ja tutkijoille osin haasteelliseenkin kulmakuntaan. 

Sarjan aloittaa Eero Harju, joka on on koonnut Lontilan kylän historiaa. Kuulemme talojen mielenkiintoisia tarinoita ja saamme myös katsauksen alueen yleiseen historiaan kuvien kera.

Kokoonnumme jäseniltaan yhdistyksen  omalle kerhohuoneelle.

Tervetuloa!


Puintia Mäntysyrjän pellolla 1960-luvulla.


torstai 6. elokuuta 2026

Retki Forssaan 27.8.2026

Akaan seudun Sukututkijat ry:n

RETKI FORSSAAN

torstaina 27.8.2026 


Kesän lopuksi lähdemme runsaasti opastetulle bussiretkelle Forssan nähtävyyksien äärelle! Kierrämme historialliset kutomon ja kehräämön alueet museoineen sekä poikkeamme kirkkoon ja putiikkeihin.

Retkiehdot, -ohjeet ja ohjelman pääpiirteissään voi lukea kohdasta Retket.

Tarkempi aikataulu on pdf-tiedostona: Retki Forssaan to 27.8.2026.pdf


Retkelle ovat tervetulleita niin jäsenemme kuin muutkin kiinnostuneet!

Ilmoittaudu pian mukaan!


Kuvan lähde: Kanta-Hämeen kuvapankki




 


lauantai 11. huhtikuuta 2026

Kevätretki 27.5.2026

Akaan seudun Sukututkijat ry:n

Kevätretki Jyväskylään

keskiviikkona 27.5.2026


Tänä vuonna matkaamme Jyväskylään, jossa kohteena on kaksi luovuutta ja taitoa hieman eri näkökulmista tutkivaa museota: Alvar Aalto -museon näyttely esittelee arkkitehtuurin ja muotoilun klassikoita, Suomen käsityön museossa taas nähdään elävää käsityöperinnettä. Vierailemme myös Petäjäveden vanhassa kirkossa, joka on kuuluisa erikoisista hirsirakenteistaan ja yksi Suomen UNESCO-kohteista. Kulttuurin välissä tietenkin herkutellaan. 

Koko matkaohjelma ja -ehdot ovat luettavissa Retket-sivulta.

Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä, vaan mukaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. 

Ilmoittautumiset 12.5.2026 mennessä!

Tervetuloa!


Huom! Tiedoksi 13.5.2026:

Tämä retki valitettavasti peruuntuu liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi.


Petäjäveden vanha kirkko




perjantai 27. maaliskuuta 2026

Jäsenilta 15.4.2026

KONHON KARTANON VAIHEITA

keskiviikkona 15.4.2026 klo 18 

 

Lähiseudun merkittävistä kartanoista tarkasteltavana on tällä kertaa Konhon kartano. Pekka Ahlfors on perehtynyt nyt jo kadonneen kartanon vaiheisiin ja tarinoihin.  

Tervetuloa jäseniltaan kerhohuoneelle! 

 

Konhon kartanon päärakennus komeimmillaan. Talo on purettu.

 

torstai 19. helmikuuta 2026

Akaan seudun Sukututkijat ry:n

VUOSIKOKOUS

keskiviikkona 25.3.2026  klo 18

kerhohuoneella

 

Kokouksessa käsitelläänn sääntöjen määräämät asiat.

Virallisen osuuden jälkeen jaamme kokemuksia tekoälyn käyttämisestä sukututkimuksessa. Oletko jo hyödyntänyt tekoälyä onnistuneesti tutkimuksissasi tai onko tekoäly tehnyt sinulle tepposet? 

Tervetuloa!

 

Kuva luotu tietenkin tekoälyllä.



perjantai 30. tammikuuta 2026

Jäsenilta 18.2.2026

HAUTAAN KARTANON HISTORIAA

keskiviikkona 18.2.2026 klo 18

 

Kaija Syrjänen kertoo kylmäkoskelaisen Hautaan kartanon pitkästä historiasta. Hautaa, joka sittemmin jakautui Vanhaan ja Uuteen Hautaaseen, oli Akaan pitäjän suurin kartano, jonka mailla asui myös huomattava määrä torppareita.

Kokoonnumme yhdistyksen omalle kerhohuoneelle.

Tervetuloa! 

 

Uusi Hautaa. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.





 

tiistai 13. tammikuuta 2026

Jäsenilta 22.1.2026

ORTODOKSISUKUJEN TUTKIMINEN

Jäsenilta kerhohuoneella
torstaina 22.1.2026 klo 18


Kevään ensimmäisessä kokoontumisessa jäsenemme Helena Kari kertoo ortodoksisukujen tutkimisesta. 

Tervetuloa!

Kyyrölän ortodoksinen kirkko Muolaassa. Museovirasto. Historian kuvakokoelma.


maanantai 17. marraskuuta 2025

Joulujuhla 8.12.2025

Akaan seudun Sukututkijat ry:n

PIKKUJOULU

maanantaina 8.12.2025 klo 18
kokoustila Suvanto, Valtatie 4


Tuttuun tapaan nautimme puurosta, tortuista ja pienestä ohjelmasta. Myös yllätysnumerot olisivat tervetulleita.

Ota mukaan puuroraha (5 e) ja pikkupaketti!

Ilmoittautumiset ennakkoon sihteerille viimeistään sunnuntaina 30.11. sähköpostitse kaija.syrjanen48@gmail.com tai puhelimitse 040 591 7497.



Koulun opetustaulu. Ilomantsin museosäätiö. Kuvan tiedot.





torstai 16. lokakuuta 2025

Jäsenilta 12.11.2025

Marraskuun jäsenillan aiheeseen tulee viime hetken muutos!


Jäsenilta

keskiviikkona 12.11.2025  

klo 18  kerhohuoneella


Pekka Ahlfors kertoo kiinnostavista havainnoista ja haasteista, joita on noussut esiin Akaan vanha hautausmaa -projektissa.

Aiemmin ilmoitettu esitys Konhon kartanon vaiheista siirtyy kevätkaudelle!

Tervetuloa!

 

 


keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Jäsenilta 15.10.2025

HONKOLAN KARTANON HISTORIAA

keskiviikkona 15.10.2025 klo 18


Lokakuun jäsenillassa alkaa sarja Akaan ja lähiseudun kartanoiden historiasta.

Ensimmäiseksi kuulemme Urjalan Honkolan kartanon vaiheista, kertojana Seppo Kolu.


Kokoonnumme yhdistyksen omalle kerhohuoneelle.

Tervetuloa!


Magnus von Wright, Honkolan kartano 1867


perjantai 12. syyskuuta 2025

Jäsenilta ke 24.9.2025

Taideväärennökset

ke 24.9.2025 klo 18 

 

Syksyn ensimmäisessä jäsenillassa kuulemme varsin tuoretta rikoshistoriaa. 

Jäsenemme Juha Seppälä kertoo esimerkkejä Suomessa esille tulleista taideväärennöksistä.


Tervetuloa kerhohuoneelle!

 

Kuvan lähde: Pixabay

 

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Retki Hattulaan to 14.8.2025


Hattulan Pyhän Ristin kirkko

torstaina 14.8.2025


Akaan seudun Sukututkijat ry:n retkiohjelma:

  • Lähtö Viialan taksiaukiolta klo 15, Toijalan torilta klo 15.15.
  • Hetki aikaa tutustua kirkon ympäristöön ja Kotiseutupuotiin.
  • Hattulan Pyhän Ristin kirkon opastettu esittely klo 17-17.45.
  • Haluttaessa omakustanteiset kahvit Mierolan Silta Caféssa.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on Hämeen vanhin ja erityisesti tunnettu runsaista kalkkimaalauksistaan – kuva-aiheita on melkein kaksisataa!

Hattulaan matkaamme pikkubussilla, johon mahtuu 19 osallistujaa. Ilmoita siis itsesi ja ystäväsi mukaan mahdollisimman pian. Ilmoittautumiset viimeistään 10.8. Kaija Syrjäselle,  040 591 7497 tai kaija.syrjanen48@gmail.com.

Osallistumismaksu 15 euroa/hlö maksetaan etukäteen yhdistyksen tilille FI26 5472 0440 0577 74 viitenumerolla 2118. 

Tervetuloa!

P.S. Bussi on jo täynnä (6.8)!

Hattulan Pyhän Ristin kirkko.
Kuvaaja Reetta Tervakangas 2012, Vapriikin kuva-arkisto.


tiistai 15. heinäkuuta 2025

Iltaretki Sotkialle ke 30.7.2025

Iltaretki

KINNARIN KOTIMUSEO

Kinnarintie 42

keskiviikkona 30.7.2025 klo 17


Teemme iltaretken Akaan Sotkialle Kinnarin kotimuseoon, jossa Kaija Rupponen esittelee vanhaa kotitaloaan klo 17. 

Kaija kertoo myös kirjoittamastaan, uunituoreesta teoksesta Elämää Sotkian Kinnarilla – sukupolvet ennen meitä. Sukukirjaa on museolla myytävänä 25 eurolla. 

Matkat kuljetaan omilla autoilla. Osa ajanee suoraan museolle, mutta kimppakyytejä varten kokoonnutaan Toijalan torille klo 16.45.


Tervetuloa!


Kinnarin kotimuseo Museoraitti-sivustolla








lauantai 5. heinäkuuta 2025

Talkoot, osa II to 17.7.2025

TALKOOT  II

torstaina 17.7.2025 klo 16

Akaan vanhalla hautausmaalla 

 

Sään salliessa puhdistamme jälleen hautakiviä Museoviraston ohjeita noudattaen. Tähän tarvitaan oma juuriharja ja kastelukannu.

Mukaan kannattaa ottaa myös suojakäsineet ja mietoa puhdistusainetta, esim. mäntynestesaippuaa. Pieni jakkara tai polvisuojus saattaa myös olla tarpeen. 

 

Tervetuloa! 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Hautakivien puhdistus ma 16.6.2025

TALKOOT

maanantaina 16.6.2025 klo 16 alkaen

Akaan vanhalla hautausmaalla.


Akaan vanhan hautausmaan historiikki  -hankkeeseen liittyen järjestämme talkoot vanhan kivisakastin luona Toijalassa.

Puhdistamme hautakiviä Museoviraston ohjeita noudattaen. Ota mukaan oma juuriharja ja kastelukannu suuttimineen. 

Pieni säävaraus, eli mahdollinen myrskysää tietenkin siirtää talkoot toiseen ajankohtaan.

Tervetuloa!




perjantai 4. huhtikuuta 2025

Retki Turkuun 20.5.2025


Akaan seudun Sukututkijat ry:n

KEVÄTRETKI TURKUUN

tiistaina 20.5.2025


Historiaa huokuvat nähtävyydet ja Airiston aallot houkuttelevat vanhaan pääkaupunkiin, Turkuun!

Tutustu koko ohjelmaan ja ehtoihin kohdasta Retket ja ilmoittaudu mukaan  6.5. mennessä.

Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä, vaan mukaan ovat tervetulleita muutkin kiinnostuneet!


Kuva: Volker von Bonin, Museovirasto. Historian kuvakokoelma.



perjantai 21. maaliskuuta 2025

Jäsenilta 16.4.2025

KUVA JA TARINA  osa 2.

jäsenilta kerhohuoneella

ke 16.4.2025 klo 18 


Otetaanpa vielä uusi kierros mielenkiintoisia kuvia ja tarinoita!

Valitse siis mieleisesi valokuva tai asiakirja ja kerro jäsenillassa, mikä tarina siihen liittyy.

Jos mahdollista, lähetä kuva jo etukäteen yhdistyksen sähköpostiin. Jos haluat tuoda paperisen version vasta mukanasi, saavu ajoissa, jotta kuva saadaan esityskuntoon.

Tervetuloa!